Rakennustarkastajan virka

LaukaaCompetitive0 applicants

About this role

Pätevyysvaatimuksena rakennustarkastajan tehtävään on soveltuva rakennusalan korkeakoulututkinto sekä kokemus rakennussuunnitteluun ja rakennustyön suoritukseen liittyvistä tehtävistä. Lisäksi edellytetään perehtyneisyyttä ja kokemusta rakennusalasta ja siihen liittyvästä lainsäädännöstä, hyviä ihmissuhdetaitoja, kykyä itsenäiseen työskentelyyn, hyviä tietoteknisiä taitoja sekä huolellisuutta työtehtävien suorittamisessa. Eduksi katsotaan aikaisempi kokemus rakennusvalvonnassa työskentelystä, kokemus kunnallisesta päätöksenteosta sekä käytössä olevia ohjelmien mm. Trimble Locus, ePermit sekä Dynasty hyvä tuntemus.

Keskeisiä rakennustarkastajan tehtäviä ovat rakentamiseen liittyvien lupahakemusten käsittely ja päätöksenteko, aloituskokousten ja katselmusten suorittaminen, rakentamisen ohjaus ja neuvonta, rakennetun ympäristön valvonta, rakennusvalvonnan viestintä sekä yhteistyö kunnan sisäisten sekä muiden sidosryhmien kanssa. Tehtävän hoito edellyttää liikkumista myös Hankasalmen kunnan alueella. Virkaan valittavalta vaaditaan oman auton käyttömahdollisuus. Pääasiallisen työpisteen sijoituspaikka on Laukaa, Hankasalmella on keskimäärin yksi toimistopäivä viikossa.

Virassa noudatetaan kuuden (6) kuukauden koeaikaa. Ennen viran vastaanottamista on valitun henkilön toimitettava hyväksyttävä lääkärintodistus. Tutkintotodistukset esitetään mahdollisen haastattelutilaisuuden yhteydessä Laukaassa. Työpaikka tulee ottaa vastaan mahdollisimman pian.

Palvelussuhteen ehdot ja palkkaus määräytyvät kunnallisen teknisen henkilöstön virka- ja työehtosopimuksen (TS) mukaan, palkka on 4083,41 €. Hakemus ansioluetteloineen jätetään kuntarekry.fi -palvelussa. Hakemuksen tulee nimetä myös suosittelija yhteystietoineen. Hakuaika päättyy 7.4.2026 klo Lisätietoja tehtävästä antaa tekninen johtaja Janne Laiho 050 3475247.

EU Requirements

Job Details

Posted7 April 2026
Closes7 May 2026

Contact

Similar Jobs

Finding similar jobs...