Pysäköinninvalvoja Lahden alueelle, KESÄTYÖ

LahtiCompetitiveHybrid0 applicants

About this role

Työ tarjoaa merkityksellistä tekemistä sinua tukevan työyhteisön kanssa. Haemme Lahteen kesätyöntekijää määräaikaiseen työsuhteeseen aikavälille 4.5.-16.8.2026.

Harva meistä on pysäköinninvalvoja jo syntyessään.

Meitä yksilöitä on moneen junaan. Siksi haluamme sinut osaksi yhteisöämme juuri sellaisena kuin olet ja loistopalautetta saaneet kouluttajamme perehdyttävät sinut huolellisesti. Saat meiltä hyvät valmiudet, tsemppaavat kaverit ja esihenkilön tuen työssä kehittymiseesi.

Työnkuva ja palkkaus

Työssäsi pääosin puutut väärinpysäköintiin kiertämällä ja valvomalla monia kohteitamme. Saat haltuusi erilaisia piirejä sitä mukaa kuin homma alkaa sujumaan, joten päivät eivät ole toistensa kanssa samanlaisia. Kohteita ParkkiPatella on monenlaisia kuten esimerkiksi hotelleja, sairaaloita, kauppakeskuksia ja liikekiinteistöjä.

Teemme jatkuvaa kehitystyötä pysäköintialan modernisoimiseksi kaikilla eri tasoilla. Meille palvelun laatu on kunnia-asia. Tieto kulkeekin nopeasti hyvien järjestelmiemme avulla ja työ kentälläkin on sujuvampaa. Lisäksi saat lounasedun ja ajoneuvonasi on vähäpäästöinen Toyota-hybrid.

Työ on vuorotyötä ja vuorot sijoittuvat pääsääntöisesti kello 6-14 & 14-22 väleille. Sinulla tulee olemaan myös vähintään yksi vapaa viikonloppu kuukaudessa. Pyrimme säännöllisyyteen vuorosuunnittelussa ja ottamaan toiveita vastaan niin hyvin kuin tasapuolisesti voi. Valvojalla on tuntipalkka ja palkan suuruuteen vaikuttaa valvojan aikaisempi hyväksi luettu kokemus pysäköinninvalvojan tai piirivartijan tehtävistä.

Olisiko sinusta hyväksi pysäköinninvalvojaksi?

Tässä työssä tärkeää on huolellisuus ja tarkkuus. Ethän myöskään ahdistu asiakastilanteista ja pärjäät hyvin ihmisten kanssa. Työ vaatii erinomaista Suomen kielen osaamista (puhutun ja luetun). Työhön sisältyy luonnollisesti myös ajamista jonkin verran joten edellytämme hakijalta täysi-ikäisyyttä ja vähintään vuoden ajokokemusta ajoneuvolla tehtävästä työstä. Vaihtoehtoisesti sinulla voi olla ollut ajokortt

EU Requirements

Job Details

Posted7 April 2026
Closes7 May 2026
Work ModeHybrid

Contact

Similar Jobs

Finding similar jobs...