Porvoon vesi on Porvoon kaupungin vesihuoltoa hoitava liikelaitos, jonka palveluksessa on 45 henkilöä. Palvelemme yli 50 000 asukasta ja alueen elinkeinotoimintaa. Asiakkaita meillä on noin 11 000. Liikevaihtomme on noin 16,8 milj. euroa vuodessa ja investointitaso keskimäärin 7-10 milj. vuodessa. Vesijohtoja ja viemäreitä meillä on yhteensä yli 1300 km.
Saneeraamme verkostoamme ja rakennamme uutta vesihuoltoa kehittyvän ja kasvavan Porvoon kaupungin tarpeisiin. Talousveden tuotamme pohjavesi- ja tekopohjavesilaitoksilla. Jätevedenpumppaamoita verkostossamme on noin 90 ja jätevedet käsittelemme keskuspuhdistamon lisäksi pienpuhdistamoissa.
Infrapäällikkönä vastaat Porvoon veden vesihuoltoverkoston rakentamisesta ja ylläpidosta sekä siihen liittyvästä suunnittelutyöstä. Toimit verkostotiimin päällikkönä sekä henkilöstön esihenkilönä ja vastaat verkostohankkeidemme kokonaisuuden hallinnasta ja kehittämisestä.
Pääset tekemään työtä yhdessä koko verkostotiimin sekä Porvoon veden muun henkilöstön ja Porvoon kaupungin kaupunkikehityksen kuten kaupunki-infran ja kaavoituksen kanssa. Verkostotiimi koostuu yhteensä noin 24 henkilöstä. Tiimissä työskentelee 16 verkostopuolen työntekijää sekä suunnitteluryhmä, johon kuuluu suunnittelupäällikkö ja hänen alaisuudessaan 6 työntekijää. Infrapäällikkö johtaa koko verkostotiimiä ja vastaa sen toiminnan kokonaisuudesta. Hän on suoraan esihenkilönä verkostopuolen työntekijöille sekä suunnittelupäällikölle. Suunnittelupäällikkö vastaa oman ryhmänsä päivittäisestä esihenkilötyöstä ja on myös osa johtoryhmää.
Infrapäällikkönä olet osa Porvoon veden johtoryhmää.
Verkostotiimi suunnittelee, suunnitteluttaa ja kilpailuttaa hankintoja, vastaa urakoiden rakennuttamisesta sekä omana työnä tehtävien verkostourakoiden (sekä saneeraus- että uudiskohteita) rakentamisesta.
Infrapäällikkö vastaa ja toteuttaa yhdessä tiimin kanssa urakoiden kilpailuttamista ja valintaa, kustannusseurantaa sekä hankintoihin, talousarvion ja työohjelman laadi