Hankekoordinaattori

OrimattilaCompetitive0 applicants

About this role

Etsimme kehittämismyönteistä asiantuntijaa, joka haluaa olla mukana rakentamassa uusia ratkaisuja nuorten työllistymisen tueksi. Tehtävässä yhdistyvät nuorten ohjaus ja valmennus, kehittämistyö sekä yhteistyö eri toimijoiden kanssa.

Hankekoordinaattorina vastaat hankkeen suunnittelusta, toteutuksesta ja kehittämisestä sekä toimit hankkeen keskeisenä asiantuntijana kaupungin organisaatiossa. Tuet nuoria heidän työllistymis- ja koulutuspoluillaan esimerkiksi yksilö- ja ryhmävalmennusten avulla. Rakennat yhteistyössä työnantajien, oppilaitosten ja muiden toimijoiden kanssa polkuja työelämään sekä kehität toimintamalleja, jotka tukevat nuorten siirtymistä koulutukseen ja työhön.

Tehtävään kuuluu myös hankkeen palveluhankintojen suunnittelu ja toteutus, yhteistyö palveluntuottajien kanssa sekä hankkeen viestintä, seuranta ja raportointi rahoittajalle. Työssä pääset kehittämään toimintamalleja, joiden tavoitteena on vahvistaa nuorten työllistymistä ja tuoda toimivia ratkaisuja osaksi työllisyysalueen palveluita.

Työ on itsenäistä asiantuntijatyötä, jossa tehdään tiivistä yhteistyötä kaupungin eri palveluiden, työllisyysalueen toimijoiden, oppilaitosten, työnantajien ja järjestöjen kanssa.

Arvostamme:

kokemusta hanketyöstä, projektinhallinnasta tai kehittämistehtävistä

osaamista nuorten työllisyyden, koulutuksen tai palvelujärjestelmän parissa

erinomaisia verkosto-, yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja

kykyä itsenäiseen ja tavoitteelliseen työskentelyyn sekä laajojen kokonaisuuksien hallintaan

kehittämismyönteistä työotetta

sujuvaa kirjallista ja suullista viestintää

Tarjoamme:

mahdollisuuden tehdä merkityksellistä työtä nuorten työllistymisen edistämiseksi

mahdollisuuden kehittää uusia toimintamalleja ja palveluita

laajan yhteistyöverkoston ja monialaisen työympäristön

työyhteisön tuen sekä tilaa itsenäiselle asiantuntijatyölle

Työpiste sijaitsee Orimattilassa osana kaupungin elinvoimatoimialaa. Tehtävässä on jonkin verran liikkumista yht

Responsibilities

  • kokemusta hanketyöstä, projektinhallinnasta tai kehittämistehtävistä
  • osaamista nuorten työllisyyden, koulutuksen tai palvelujärjestelmän parissa
  • erinomaisia verkosto-, yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja
  • kykyä itsenäiseen ja tavoitteelliseen työskentelyyn sekä laajojen kokonaisuuksien hallintaan
  • kehittämismyönteistä työotetta

Requirements

  • sujuvaa kirjallista ja suullista viestintää
  • mahdollisuuden tehdä merkityksellistä työtä nuorten työllistymisen edistämiseksi
  • mahdollisuuden kehittää uusia toimintamalleja ja palveluita
  • laajan yhteistyöverkoston ja monialaisen työympäristön
  • työyhteisön tuen sekä tilaa itsenäiselle asiantuntijatyölle

EU Requirements

Job Details

Posted8 April 2026
Closes8 May 2026

Contact

Similar Jobs

Finding similar jobs...